Uusi toimitila houkutteli Juustoportin työntekijät toimistolle – “Saimme kaipaamamme lämpimän ja viihtyisän tilan”

Ester1:n toimitilat valmistuivat keväällä 2022 ja uudet vuokralaiset pääsivät muuttamaan huhtikuussa. Juustoportti oli yksi ensimmäisistä Ester1:n vuokralaisista.

Juustoportti on Pohjanmaalainen firma ja Helsingissä heillä työskentelee pieni seitsemän hengen tiimi. Aiempi toimisto oli suoraan Helsingin ytimessä, kauppakeskus Forum toimistotiloissa.

Yritys tarvitsi käytännöllisempää sekä isompaa tilaa, mutta etätöiden osittain edelleen jatkuessa, myös neuvottelutilat pienille tiimeille olisivat tarpeen.

“Kaipasimme paikkaa, jossa on hyvät yhteydet. Tällöin vaihtoehdoksi jäivät ainoastaan Pasila tai päärautatieaseman ympäristö”, kertoo Juustoportin avainasiakaspäällikkö Mikko Kakko.

Suurin osa Juustoportin työntekijöistä kulkee töihin julkisilla kulkuvälineillä, polkupyörällä tai kävellen. Ester1:n sijainti Pasilassa, helppojen yhteyksien päässä mahdollistaa tämän.

“Esimerkiksi työntekijät, jotka tulevat Helsingin ulkopuolelta. Vantaalta tullaan mielellään toimistolle, sillä junalla pääsee niin helposti”, kertoo Kakko.

Pyörällä ja autolla liikkuvat on otettu Ester1:n tiloissa huomioon.

“Autolla kulkeville saimme vuokrattua myös pysäköintipaikat, ydinkeskustaan verrattuna järkevällä kustannuksella. Polkupyörällä liikkuvalle on todella hyvät sosiaalitilat sekä pyöräparkit. Nämä olivat isoja tekijöitä valinnassa”, toteaa Kakko.

Juustoportin työntekijät ovat viihtyneet uusissa tiloissa erinomaisesti

Ester1:n sijainti Pasilassa antaa mahdollisuuden hyödyntää laajasti kaikkia Triplan palveluita, Helsingin keskustaan on lyhyt matka, eikä luontokaan ole kaukana.

“Pääsimme muuttamaan heti kevään alkaessa, joten olemme hyödyntäneet sijainnin suhteen keskuspuiston läheisyyttä. Pidän tänään esimiehen kanssa viikoittaisen palaverin kävellen keskuspuistossa”, kertoo Kakko.

Ester1 tarjosi raikkaat sekä persoonalliset tilat

Rakennuksessa tehtiin laaja peruskorjaus ja talotekniikka uusittiin. Tämän ansiosta vanhassa talossa on hyvä sisäilma ja tilat ovat valoisat sekä viihtyisät.

Ester1:n tavoitteena on tarjota vuokralaisille visuaalisesti näyttävä, kodinomainen paikka, jonne työntekijät haluavat tulla. Ester1 on onnistunut luomaan käyttäjilleen tilat, joilla toimistolle tuleminen erottuu iloisena ja positiivisena asiana arjessa.

“Tilat ovat todella raikkaat”, toteaa Kakko.

Vuokralaisilla on mahdollisuus valita valmiista sisustusratkaisuista tai tilata oma suunnitelma, joka sopii yrityksen brändiin.

“Sisustuksessa, kuten väreissä, oli valinnanvaraa, joten saimme kaipaamamme lämpimän ja viihtyisän tilan”, kertoo Kakko.

Etätyöt vaihtuvat toimistotyöskentelyyn

Juustoportin työntekijöistä osa tekee vielä ajoittain etätöitä, mutta suurin osa on palannut takaisin toimistotyöhön tyytyväisenä. Toimistolla on nyt Juustoportille sopivasti neuvottelutiloja sekä pienempiä puhelinkoppeja keskittymistä vaativiin hetkiin.

“Työntekijämme tykkää käydä toimistolla ja yksi merkittävä tekijä on nämä uudet tilat. Meillä on nyt hyvät tilat ja nautimme tästä sosiaalisesta elämästä”, toteaa Kakko.

Lataa Ester1-toimitilojen kohde- ja sisustusesite

Lataa kohde- ja sisustusesitteet PDF-muodossa. Tutustu Ester1:n tarjoamiin ratkaisuihin tarkemmin ja sukella sisustustyyleihin yksityiskohtaisesti.

Lataa kohde-esite (PDF)Lataa sisustustyylikooste (PDF)
Jatka lukemista

Tilaratkaisu 48 tunnissa

Kiinnostuitko? Laske hinta-arvio ja ota yhteyttä. Saat lopullisen tarjouksen kahden arkipäivän sisällä.
Ota yhteyttä, kun etsit modernia toimitilaa erinomaisilla kulkuyhteyksillä.

Huolto- ja kiinteistöpalvelu

Kotikatu Pasila
Asiakaspalvelu 07.00–16.00
010 270 8620

Päivystys 16.00–07.00
010 270 8888

pasila@kotikatu.fi

Tee palvelupyyntö

Kiinteistöpäällikkö

Jaakko Laaksonen
+358 44 3422 095
jaakko.laaksonen@kansallis.fi

Asiakkuuspäällikkö

Valtteri Arvonen
+358 400 17 6526
valtteri.arvonen@kansallis.fi

Käsittelemme yhteystietojasi Tietosuojaselosteemme mukaisesti.